1

I/MMXII C A R T E B L A N C H E

P AP E R I

2

R A K E N N E

P Ä Ä T O I M I T T A J A L T A

K O L U M N I

C U L T U R E O F C A P I T A L

P U H E E N -J O H T A J A L T A

H E N K I L Ö K U V A S S A H E L E N A H Y V Ö N E N

O P I N T O -V A S T A A V A L T A

A N T E E K S I , M I K Ä A A V A ?

K U L T T U U R I -V A S T A A V A N P O I M I N T O J A

4

7

21

24

8

3 6

20 22

14

26

M U K A N A

32

3

P Ä Ä T O I M I T T A J A L T A L T A

Silmäsi lipuvat nyt uudistuneen kiltalehtemme, Paperin ensimmäisillä sivuilla. Raadin vaalikokouksessa otin pelonsekaisin tuntein vastaan ”hyvinteroitetun kynän” pestin. Aiemmin olen toiminut joukkueeni kapteenina, nyt tehtäväni on luotsata tätä lehteä. Koulutöiden lomassa tehtävä on haaste, mutta kilta on hieno yhteisö, perhe, jossa haluan olla mukana.

Arkkitehdin opinnot aloittaessani sain autoteknikko isältäni mukaan vain papukaijat ja ympyrälevyn. Aloitin aivan tyhjästä, vaikkakin vaatekaapin harmaaskaalaisen sisällön olinkin omaksunut jo etukäteen. Runsaassa puolessa vuodessa olen oppinut paljon uutta, mutta tunnen silti olevani vielä aivan “blanco”. Arkkitehtuuri on ikuinen opintomatka ja tämä lehti on yksi etappi taipaleellani. Paperi on vielä valkoinen, kiltalaisille avoin ja täynnä mahdollisuuksia. Parhaat asiat rakennetaan yhdessä.

En ole aina ollut kiinnostunut kirjoittamisesta. Pienenä vihasin tavutaulukoita — erityisesti ä-kirjain sai raivoni osakseen — ja lukemisen oppiminen oli hidas ja tuskainen tie. Lukiossa innostava opettaja sai sanani vapautumaan ja menestys toi itsevarmuutta. Nykyisin kirjoittaminen on minulle keino ilmaista itseäni hiljaisin sanoin.

Tämän ensimmäisen numeron teko on tarjonnut unohtumattomia tuokioita. Hetki Helena Hyvösen kanssa oli innoittava ja avasi uusia näkökulmia myös arkkitehtuurin opiskeluun. Hänen rakkautensa työtään kohtaan on jotain, minkä itsekin haluan löytää.

T y h j ä p a p e r i – m a h d o l l i s u u s

T E K S T I :I R I S A N D E R S S O N

4

IRISANDERSSONPäätoimittaja

Arkkitehtikillan lehtiPAPERI 1/2012

Julkaistu 21.03.2012toimitus@arkkitehtikilta.fi

PIJATTAHEINONENToimittaja

RAFAELLINNANKOSKIToimittaja

KAISAKARVINENKolumnisti

KARITARYTIVAARAToimittaja

T E K S T I

K U V I T U S

P A P E R I

T O I M I T U S K U N T A

5LAURILEHTORUUSUArkkitehtikillan puheenjohtaja 2012

HOI YEE TAMMINENArkkitehtikillan kulttuurivastaava

MAIJA SIIKISarjakuvatoimittaja

JEREPÄÄKKÖNENArkkitehtikillan opintovastaava

ANTTI AUVINENKuvatoimitus

T A I T T O

T O I M I T U S

6

P U H E E N J O H T A J A L T A

Uusi korkeakoulu syntyi ja nimettiin. Nyt uudistetaan tutkintoja, luodaan strategioita ja kehitetään kansainvälisiä yhteyksiä. Laitostamme koskee kaksi eri tutkinnonuudistusta, väistötiloihin muutto, uuden oppituolirakenteen luominen, EU:n ammattipätevyys-direktiivin muutos ja uuteen korkeakouluun sopeutuminen. Aallossa on päästy irti akateemista maailmaa piinaavasta muutosvastarinnasta, mutta samalla on sukellettu toiseen ääripäähän: kaikki pitää muuttaa heti.

Miten tämä kaikki näkyy Arkkitehtuurin laitoksen arjessa?

Ei yhtään mitenkään: RoPerin tehtävät ovat samat ties kuinka monennen professorin ajan, Julkiset vie opiskelijoilta kaiken ajan ja kukaan ei saa kandia valmiiksi ajallaan. Eikä Suopoa saa vieläkään tehdä tietokoneella. Miten on mahdollista, että yliopistossa voi olla päätähuimaava muutostahti, mutta silti mikään ei muutu?

Valmiit ja tekeillä olevat uudistukset tarjoavat puitteet tulevalle yliopiston kehitykselle. Uusi korkeakoulu helpottaa yhteistyötä luovien alojen välillä, tenure track –urajärjestelmällä värvätään kansainväliset huiput Aaltoon, ja uusi

rahoitusmalli siirtää painopistettä tutkimukseen ja taiteelliseen työhön. Kaikki tämä on kuitenkin kaukana opiskelijan ja henkilökunnan arjesta. Uudistukset näkyvät vasta, kun joku tarttuu mahdollisuuksiin.

Aalto-yliopistossa rakenteita uudistetaan niin nopeasti, ettei niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin ehditä tarttua. Samat henkilöt, joiden pitäisi panna uudistukset täytäntöön, istuvat kokouksessa toisen perään ja suunnittelevat uusia rakenneuudistuksia. Kun rakenteiden ja strategioiden kehittäminen vie kaiken ajan, ei aiempien uudistusten vaikutuksia ehditä nähdä toiminnassa.

Miten tämä kaikki liittyy Arkkitehtikiltaan?

Arkkitehtikillalle vuosi 2011 ja alkuvuosi 2012 on ollut hektistä aikaa: olemme olleet aktiivisesti mukana uuden korkeakoulun synnyttämisessä sekä vaikuttaneet nimikysymykseen, väistötiloihin, tekniikan kandiuudistukseen, ammattipätevyysdirektiiviin ja moneen muuhun ajankohtaiseen asiaan. Olemme ehtineet reagoida esityksiin ja tuoneet opiskelijoi-demme kannan esiin muutosten valmistelussa, mutta todellinen kehitystyö on vielä edessä.

M u u t o s v a u h d i s t a

”Nopeassa tahdissa uudet avaukset ovat jääneet tekemättä. Esimerkiksi lai-toksella on viimein havah-duttu kandivaiheen on-gelmiin: meillä on noin 500 kandivaiheen opiskelijaa, mutta vain noin 100 mais-terivaiheessa. Konkreettisil-la ehdotuksilla on nyt aito mahdollisuus parantaa yh-teisiä opiskeluolosuhteita.Jos sinulta löytyy rat-kaisuja laitoksen ongel-miin, ota yhteyttä!”puheenjohtaja@arkkitehtikilta.fi

T E K S T I : L A U R I L E H T O R U U S U

7

Tiesitkö, että EU käsittelee arkkitehtejäkin koskevaa direktiivimuuosta?

Tämän vuoden alkupuolella julkaistiin kommentointiversio EU:n suojeltuja ammatteja käsittelevästä direktiivimuutoksesta. Direktiivi käsittelee jo ennestään suojattuja ammattinimikkeitä, kuten sairaanhoitajia, mutta muutoksen myötä on tarkoitus saattaa arkkitehdin titteli EU:n jäsenvaltioissa suojelunalaiseksi. Direktiivin tähtäin on mahdollistaa työvoiman parempi liikkuvuus EU:n alueella taaten yhtenäisemmän vaatimuspohjan tiettyjen ammattikuntien koulutukseen.

Tämä koskee arkkitehtejä kahdella tavalla. Direktiivissä ehdotetaan, että arkkitehdin ammattinimikettä valvotaan kansallisella tasolla varmistaen, että vain tietyt opintokriteerit täyttävät henkilöt voivat käyttää toimiessaan arkkitehdin työnimikettä. Toiseksi direktiivissä on ehdotus, että arkkitehdin koulutuksessa olisi pakollista kokopäiväistä harjoittelua yhdestä kahteen vuoteen riippuen korkeakoulun opetussisällön määrästä. Harjoittelu laskettaisiin osaksi tutkintoa.

Korkeakoulujen ja SAFA:n rinnalla

myös kaikki kolme arkkitehtikiltaa ottivat yhdessä ylioppilaskuntiensa kanssa kantaa direktiivimuutokseen. Kiltojen kannanotto käsitteli muun muassa harjoittelun laadunvalvontaa, suhdanneriippuvuutta sekä harjoittelun joustavaa sijoittamista opintojen rinnalle. Kannanotossa pohdittiin myös, mikä taho hallinnoi ammattinimikkeen myöntämistä ja seurantaa, arkkitehtuurin kandidaatin ja maisterin tutkintojen arvoa ilman suojeltua ammattinimikettä sekä harjoittelun vaikutusta opetussisältöön.

Tärkeää on ymmärtää, että kyseessä oli kommentointiversio direktiivimuutoksesta, johon jäsenvaltiot sekä arkkitehtiopiskelijat toivottavasti ottivat kantaa. Nyt jännityksellä odottamaan, mihin suuntaan direktiivi taipuu. Joka tapauksessa muutos ei luultavasti ehdi vaikuttamaan opintonsa aloittaneisiin opiskelijoihin.

O P I N T O V A S T A A V A L T A

T E K S T I : J E R E P Ä Ä K K Ö N E N

Lue arkkitehtikiltojen yhteinen kannanotto kiltamme Internet-sivuilta osoitteessa ak.ayy.fi.

H a r j o i t t e l u o s a k s i t u t k i n t o a ?

8

9

10

11

12

13

K U V A T :O I K E A S I V U :K A R I T A R Y T I V A A R AV A S E N S I V U :A N T T I A U V I N E N

14

H e n k i l ö k u v a s s a H e l e n a H y v ö n e n

H A A S T A T T E L U

Viidenkymmenen minuutin köröttelyn jälkeen saavumme

viimeinkin Otaniemestä Arabiaan. Astumme suurista lasiovista

sisään ja hississä painan kuutosta miettien, minkäköhän mutkan

takaa se dekaanin huone löytyy. Hissin ovet avautuvat ja

tunnistan viihtyisän oleskeluryhmän takana olevassa lasikuutiossa

tutun mustapukeisen naisen. Helpottuneena ja positiivisen

hämmentyneenä avoimuudesta istahdan odottamaan kunnes

kiireinen nainen vapautuu.

T E K S T I :I R I S A N D E R S S O NK U V A T :K A R I T A R Y T I V A A R A

15

Istuudumme kahvikuppien ääreen Helena Hyvösen sipaistessa huulensa vielä punaisiksi samalla tarkastaen päivänsä aikataulua, ja haastattelu voi alkaa. Haluan lähteä liikkeelle aivan alusta. Hyvönen kertoo syntyneensä Pieksämäellä 1950 yhdeksi suurperheen vesoista. Perheen juuret ovat menetetystä Karjalasta ja omasta kodista luopuminen onkin vahvasti vaikuttanut perheen identiteettiin. Varkaudessa varttuneelle Hyvöselle iso perhe ja materiaalinen puute synnyttivät luovia ratkaisuja. Hymyillen hän muistelee viettäneensä sadepäiviä sisarustensa kanssa kesämökin saunalla huvittaen heitä kuvittamalla tarinoita pussaavista tytöistä ja pojista. Kekseliäänä tyttönä hän myös nikkaroi itselleen laudoista muodikkaat terveyssandaalit.

Verraten Hyvösen elämää omaani mietin, miten 22 vuotta täyttävä Helena Hyvönen näki itsensä ja tulevaisuutensa. Hyvönen kertoo toisen vuoden tekstiilialan opiskelijana halunneensa ulkomaille ja töihin teollisuuden pariin. Vaihto-

ohjelmien puuttuessa hän pääsi työnvälityksen kautta sveitsiläiseen kutomoon. Hän myös kertoo olleensa aktiivinen opiskelija ja halunneensa vaikuttaa tutkinnon kehittämiseen.

Kankaat, muotoilu ja taide ovat Hyvöselle koko elämä, vaikkakin nykyisin aikaa ei jää kuin barbivaatteiden tekoon Vilman kanssa. Palo tekstiilien pariin on kova. Pelkät kauniit kankaat eivät kuitenkaan riitä työn motiiviksi, vaan suunnittelun takana on halu parantaa maailmaa ja edistää hyvinvointia. Tekstiilit ovat merkittävässä roolissa kehitysmaissa ja jo synnyttäessä ihminen kääritään niiden sisään. Lisäksi ne ovat monesti lähempänä kuin tulee ajatelleeksi, usein hän pystyy sanomaan, että istutte suunnittelemani kankaan päällä.

Hyvönen inspiroituu ihmisistä. Aallon kaltaisessa yhteisössä työskentely, hienot jutut ja opiskelijat innoittavat. Perinteikkäästi Hyvönen myöntää myös luonnon muusakseen. Mökillä, laiturin nokalla horisontti

Selvät pasmat

Elämän loimilangat

“Kankaat, muotoilu ja taide ovat -- koko elämä”

16

17

avautuu ja osoittaa kaiken olevan mahdollista. Metsässä kulkeminen rauhoittaa. Helsingistä löytyy meri muttei metsää, minkä takia hän edelleenkin tuntee itsensä orvoksi, Hyvönen myöntää. Tuttuun tunteeseen on helppo yhtyä, vaikken sitä hänen suustaan ajatellut kuulevani.

Laiturin nokan korvaa kotona sohvan nurkka. Hyvönen kertoo myös viihtyvänsä työhuoneessaan. Lisäksi hän pitää isoista ja avoimista tiloista, joissa ryömitään lastenlasten kanssa, uppoudutaan kirjoihin sekä laitetaan ruokaa. Hän nauttii elämisestä ja olemisesta perheen kanssa.

Vaikka olen kotisohvalle käpertyessäni tiedostanut istuvani Hyvösen suunnitteleman kankaan päällä ja tiennyt hänen suunnitelleen taidetekstiilejä julkisiin tiloihin, en ole tajunnut hänen töidensä ympäröivän niin vahvasti elämääni. Rakkaimmaksi teoksekseen Hyvönen kokeen Turun Henrikin kirkon alttarivaatteen, jossa toteutuvat hänen suunnittelunsa kaikki kolme lähtökohtaa. Ensinnäkin kirkon arkkitehtuuri ja arkkitehdin ratkaisut toimivat taustana

teokselle. Toisena korostuvat tilan käyttäjät eli seurakunnan väki, jotka ovat hyväksyneet tilaan tuodun teoksen ja kolmantena oman kädenjäljen näkyminen ja uusien tekniikoiden käyttäminen. Mustavalkoiseen tekstiiliin Hyvönen on kuvannut omien lastensa lisäksi muita Vasaramäen tarhalaisia.

TAIKiin opettajaksi Hyvösen toi

halu kehittää omaa alaansa. Vaikka tekstiiliteollisuus hävisi Suomesta, Hyvönen pyöritti omaa yritystä Turussa ja nautti taiteilija-apurahasta. Apurahoista hänet sai kuitenkin luopumaan vaara tekstiilialan koulutuksen lopettamisesta ja ystävien pyynnöt ”sun pitää mennä auttamaan”. Hyvösen mukaan Suomessa ei voitu jäädä ruikuttamaan kadonneen teollisuuden perään, vaan nuorista oli koulutettava itsenäisiä osaajia maailmalle. Antaen koululle pikkusormensa viiden vuoden projekti on vaiheittain laajennut suuremmaksi, ensin koskemaan muotoilun koulutusohjelman uudistusta laajeten Aaltoon. Hyvönen ei ole missään vaiheessa halunnut

Monta raitaa

“sun pitää mennä auttamaan”

18

johtajaksi, mutta halu työskennellä tiimeissä ja hyvän korostaminen ovat siivittäneet häntä eteenpäin.

Leikkisästi tämän hetken lisäksi Hyvönen mainitsee uransa kohokohdiksi vuoden tekstiilitaiteilijaksi valinnan, kun omalta ammattikunnalta saa huomionosoitusta. Omin avun kutsutuksi tulemisen Presidentin linnaan, Suomen brändityön ja naiset huipulle hankkeen. Lisäksi hän on koulun ensimmäinen naisrehtori ja vieläpä ensimmäinen ei-arkkitehti. Hyvösen mukaan hän toimii esimerkkinä naisille, näyttäen mitä naiset voivat myös olla. Vaikka naisasiat ovat Suomessa hyvin, töitä on vielä tehtävä, Hyvönen täsmentää.

Mitä tämän jälkeen? Vastaus on ytimekäs: Hetki vielä professorina, sitten tekstiilitaiteilijaksi ja mummoksi. Hyvönen on tehnyt urallaan lähes kaikkea, mitä voi. Hän on ollut käsityöläinen, taiteilija, osallistunut näyttelyihin, opettanut, edennyt professoriksi ja johtajaksi. Omien sanojensa mukaan hän on ollut joka paikan höylä ja toteutumaton ammatillinen haave on suuri tähteys maailman kartalla, joka on sisäänrakennettuina näihin ammatteihin. Esikuvissaan Ritva Puotilassa ja Irma Kukkasjärvessä hän ihaileekin oman tyylin pitkälle hiontaa. Enää hän ei kuitenkaan haikaile sen perään. Hyvönen haaveilee myös valkoisesta paperista, kynästä ja repusta, hän

haluaisi taiteilijana kokeilla vielä jotain aivan uutta. Hän on naimisissa teollisen muotoilijan kanssa, pehmeän ja kovan liitossa. He ovat tehneet töitä aina rinnan, mutteivät mitään yhdessä.

Pienenä Hyvönen halusi sairaanhoitajaksi tai arkkitehdiksi. Matikkapään puuttuessa hän valitsi tilasta yhden ulottuvuuden – kankaat. Nyt hän on viimeinkin päässyt johtamaan arkkitehteja ja ennen kaikkea huolehtimaan heistä. Hyvönen on huolestunut opiskelijoiden hyvinvoinnista ja koulutuksessa hän haluaisi muuttaakin paljon. Arkkitehtuurilla on mahdollisuus yhteiskunnassa suurempaan rooliin. ”Arkkitehtuuri on vaatteita ja tekstiilejä isompi kuori”, Hyvönen selittää. Hän korostaa ihmislähtöisyyttä, mistä koko ammatti lähtee. Hyvönen näkee mahdollisuuden ARTSin koulutusohjelmien väliseen yhteistyöhön, ei ole olemassa vain yhdenlaisia arkkitehteja vaan yhteistyö olisi mahdollista esimerkiksi elokuvan ja lavastuksen kanssa. Lisäksi hän kyseenalaistaa opetusta. Mestari-oppipoika malli ei enää vastaa tulevaisuuden tarpeisiin ja hän kaipaakin pedagogista kouluttautumista. Hyvönen rohkaisee avoimeen keskustelukulttuuriin ja haastaa opiskelijoita itse kyseenalaistamaan. Uudistus lähtee ihmisestä itsestään hyvää vahvistamalla.

Uusi puola

”Arkkitehtuuri on vaatteita ja teksti i lejä isompi kuori”

19

20

Suurempikaan aktiivisuus ei ole viime aikoina ollut takeena siitä, että olisi pysynyt mukana kaikista Aalto -lanseeratuista muutoksista. Hellä muutoksien koura vain siirtelee opiskelijoita paikasta toiseen. Aalto on aalloilla, tai junaraiteilla, ja seuraavassa hetkessä Aalto matkaa taiteeseen, tai toinen toistaan kryptisemmin nimettyihin, Aalto-etuliitteellä varustettuihin, tapahtumiin. Vähemmästäkin tulee ohjailtu olo. Tuntemus siitä, että Aallon kasvoton koneisto ohjaa haluamiinsa suuntiin ja määrää jo miten Aallossa opiskelevan tulisi vapaa-aikansa veittää. Totuus taitaa kuitenkin olla vähemmän dramaattinen, tietyn kriittisyydenkin nimissä.

Merkittävä panos Aallon opiskelijalähtöiseen tapahtumakarttaan on yhteisjaosto Aavalla. Aavan sisällä toimii useampia erilaisia jaostoja, joilla kullakin on omat vastuualueensa. Esimerkkejä Aavan toiminnasta onTrippi, joka järjestää erilaisia excursioita ja matkoja Suomeen ja ulkomaille,

Art goes Aalto, joka on taas vastuussa taide- ja kulttuuritapahtumista.

Jaostona Aava on siis perustettu tarjoamaan nimenomaan Aallossa opiskeleville ihmisille tapahtumia, matkoja ja kulttuuria. Käytännössä näiden tapahtumien sisältöön pääsisi myös vaikuttamaan, koska edustajat ovat opiskelijoita. Tilanne on kuitenkin kääntynyt itseään vastaan, koska vakiintuneen yliopiston yhteishenkeä ei vielä ole. Aavan järjestämien tapahtumien varjona on Aalto -yliopiston keskeneräisyys ja täten yliopiston yhteisöllisyyden epäuskottavuus. Se ei kuitenkaan tulisi olla este osallistumiselle. Aava kuitenkin parhaimmassa tapauksessa edustaa opiskelijoiden näkemystä siitä, minkä kaltaista toimintaa halutaan järjestää. Ja senkin vuoksi olisi tärkeää, että kritiikki ei kohdistuisi auttamatta vain anonyymeihin auktoriteetteihin, vaan olisi jollain tavalla myös rakentavaa.

A n t e e k s i ,m i k ä A a v a ?

T E K S T I :K A R I T A R Y T I V A A R A

21

Kun nimenantojuhlani lähestyi, kastepapereissani luki Fanni Maria. Sitten rakas isäni oivalsi. Eihän tyttärelle voi antaa Fannia etunimeksi! Murrosiässä sitä kuitenkin aletaan kutsua finni-Fanniksi. Tällä kohteliaisuudella isäni viittasi äitini rasvoittuvaan ihoon. Lapsi kastettiin Kaisaksi, sillä se oli kummastakin ihan ok kutsumanimi.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu aloitti toimintansa vuodenvaihteessa. Paitsi yhdistymisprosessi, myös nimenvalinta oli monikerroksellinen. Kun nimi julkistettiin viime vuoden marraskuussa, sähköpostilistat täyttyivät vahvoista mielipiteistä. Alkuperäinen englanninkielinen versio Aalto University School of Arts and Creativity ylitti sosiaalisen median huumorikynnyksen harppomalla. Puhuttiin askartelukoulusta ja puuhailukerhosta. Asu vaihdettiin fiksumpaan ja nykyinen käännös on muotoa Aalto University School of Arts, Design and Architecture, ruotsin kielellä Aalto-universitetets högskola för konst, design och arkitektur.

Sinänsä on jännää, että koulumme kotimainen ja käännetty versio eivät vastaa toisiaan. Kun englanninkielisille ei jää epäselväksi, mitä korkeakoulussamme voi opiskella, saavat suomenkieliset tulkita ja käyttää noh.. luovuuttaan. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on nimenä ärsyttävän suurpiirteinen, epäskarppi ja vähättelevä. Nimi herättää assosiaation oppilaitoksesta, jossa opiskellaan niitä jotain taiteita ja sitten suunnitellaan. Ai, mitä suunnitellaan? No, niitä taloja ja kai siellä samassa koulussa on ne astiasuunnitelijatkin.

Tai ehkä olen väärässä. Ehkä uuden nimen aiheuttamat vilun väreet kertovat vain mieleni jäykkyydestä ja periaatteeseen perustuvasta muutosvastarinnasta. Ehkä nimeen pitää vain tutustua. Ehkä siihen tottuu ja turtuu. Ehkä nimi on sitten ihan ok.

K O L U M N I

O n n e a u u d e n n i m e n j o h d o s t a

T E K S T I :K A I S A K A R V I N E N

22

T E K S T I :H O I Y E E T A M M I N E N

L I S Ä T I E T O A :h t t p : / / w d c h e l s i n k i 2 0 1 2 .f i / o h j e l m a / 2 0 1 2 - 0 1 - 1 2 /e l o k u v a - j a - a r k k i t e h t u u r ih t t p : / / w w w . k a v a . f i /e s i t y k s e t / a r k k i t e h t u u r i

K U L T T U U R I V A S T A A V A N P O I M I N T O J A

Mitä yhteistä on arkkitehtuurilla ja elokuvalla?

Paljon. Tästä osoituksena HYY:n Elokuvaryhmä

ja Suomen Akatemia järjestävät World Design

Capital Helsinki 2012 -vuoden luentosarjan

KAVA:n kanssa elokuvateatteri Orionissa

perjantaisin klo 14.30.

O r i o n i n k e v ä t — a r k k i t e h t u u r i a , luentoja ja elokuvia

23.3. Antti Alanen: Elokuva ja arkkitehtuurin tyylihisto-ria art nouveausta post-modernismiin

Sketches of Frank Geh-ry (2005)

30.3. Helmi Kajaste: Elotto-man elollistuminen – arkkitehtuuri hahmona

Golem: miten hän tuli maailmaan (1920)

20.4. Marjo Pipinen: Los An-geles elokuvan näyttä-mönä

Los Angeles Plays Itself (2003)

13.4. Sirpa Tani: Ihmisen ja kaupungin suhde elo-kuvissa

Wim Wendersin tyylikirja (1989)

23

L I S Ä T I E T O A :W e A r e H e l s i n k i - l e h t i 2 / 2 0 1 2K u v a : H a n n e G r a n b e r gK u v a n k ä s i t t e l y : R a f a e l L i n n a n k o s k i

L a i n a v a a t t e i s s a

Vaatelainaamo toimii jäsenyysperiaattella kuten kirjastot. Lainaamo on auki joka toinen torstai. Jokaisella kerralla saa lainata kolme tuotetta, jotka palautetaan pestyinä ja huollettuina taas kahden viikon kuluttua.

Valikoimaan kuuluu suomalaisia kestosuosikkeja kuten Minna Parikka ja IvanaHelsinki sekä suomi-muodin raikkainta kärkeä edustavat Minni f. Ronya ja R/H. Vaatelainaamon valikoima myös muuttuu ja pysyy mielenkiintoisena:”Pyrimme pitämään tietyn laadun, tason ja linjan. Kaikilta mukana olevilta brändeiltä tulee kivoja juttuja. Jokaiselle aukiolokerralle pyrimme

hankkimaan jotakin uutta valikoimiimme. Hyvät suunnittelijat ovat laadun tae.” Liisa Jokisen kanssa vaatelainaamoa pyörittävä Hertta Päivärinta kertoo.

Lainaamon avulla vaatteisiin hurahtaneet voivat kuluttaa muotia ekologisesti, eettisesti ja yhteisöllisesti, palvelusta tai laadusta tinkimättä. Yhtenä tavoitteena on myös suomalaisen muotoilun esiintuominen.

Shoppaillessa haluaisimme kuluttaa ekologisesti, tukea

suomalaista designia ja panostaa laatuun. Kuinka

monella siihen oikeasti on kuitenkaan varaa?

Nopsa Vaatelainaamo, Salomonkatu 17 A, 4. Krs, Helsinki. Avoinna aina parillisten viikkojen torstaina klo 14–17. Puolen vuoden jäsenyys 75 e, opiskelijat 50 e.

24

25

K U V A T :A N T T I A U V I N E N

26

Helsingissä tapahtuu; World Design Capital vuosi on menossa, Musiikkitalo valmistui juuri ja Guggenheimia suunnitellaan. Yksi Helsinki WDC:n kolmesta teemasta on Open Helsinki - avoin kaupunki — mikä määritellään seuraavasti: ”Yksi designpääkaupungin tärkeimmistä tavoitteista on pyrkiä tarjoamaan keinoja, joiden avulla kaupunkilaiset voivat itse osallistua elinympäristönsä kehittämiseen. -- Kaupungit kuuluvat niiden asukkaille.”

Tällaisten periaatteiden aito tavoittelu olisi tarpeellista, mutta sekä WDC -projektissa, että muissa teolliseen tuotantoon ja talouteen liittyvissä kulttuuriprojekteissa tuntuu olevan vaarana se, että vain tietynlaista kulttuuria, tietynlaisin ehdoin sallitaan niiden puitteissa. Tällaiset isot hankkeet ovat myös mielipidevaikuttajia ja kulttuurin käsitteen muokkaajia, joten niiden vaikutus voi ulottua kauemmas ja laajemmalle kuin projektin virallinen ohjelma ja kesto.

Kaupunkitilan visuaalinen hallinta on nykyään taloudellinen valttikortti ja Helsingissä on yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka tämä on vaikuttanut julkiseen kaupunkitilaan ja

epäkaupallisen kulttuurin mahdollisuuksiin. Vuonna 2000 Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Samana vuonna Helsingin kaupungin graffitien vastaiselle Stop Töhryille -kampanjalle budjetoitiin 1,83 miljoonaa euroa — miljoona euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Helsingin kaupungin Stop Töhryille kampanjan oli tarkoitus puhdistaa kaupunki kaikista graffiteista ja rangaista niiden maalaajia ankaralla kädellä tulevien ns. rikosten ehkäisemiseksi. Kampanja kesti virallisesti vuodesta 1998 vuoteen 2008, jona aikana kaupunki käytti siihen rahaa ainakin 12,35 miljoonaa euroa.

Kampanja ei keskittynyt ainoastaan niin kutsuttuiin töhryihin, vaan myös laillisiin ja ostettuihin graffiteihin. Samalla koko vaihtoehto- ja katukulttuuri kärsi, kun keikkajulisteet ja esimerkiksi mielenosoituksia ja keskustelutilaisuuksia mainostaneet epäkaupalliset ilmoitukset ja tarrat pyrittiin hävittämään katukuvasta.

Stop Töhryille -kampanja on virallisesti päättynyt, mutta katutaiteen ja epäkaupallisten julisteiden poistaminen ei ole

C u l t u r e o f c a p i t a l

A R T I K K E L I

T E K S T I :P I J A T T A H E I N O N E NK U V A T :R A F A E LL I N N A N K O S K I

27

28

29

loppunut ja vartijat valvovat yhä epäilyttäviltä näyttäviä henkilöitä.Kaupunkitilaa vartioidaan ja puhdistetaan tehokkaasti ja samalla on kavennettu epäkaupallisen kulttuurin toimintakenttää.

Tästä seuraten vartiointiyritykset ovat saaneet tukevan jalansijan julkisen tilan kontrolloimisessa ja kaupunkitilan käyttö sekä siellä oleskelu on väkivallan uhalla rajoitettu. Tilanne on kehittynyt edelleen kohti äärimmäisyyksiä, kun keväällä 2011 Tampereen apulaispormestari oli sitä mieltä, että puistoissa hengailevat nuoret ja muut ”elävät roskat” tulisi puhdistaa välittömästi pois katukuvasta.

Vastaavanlaista kehitystä on tapahtunut muissakin kaupungeissa ja muuallakin kuin Suomessa. Sen varjossa kaupallisten kulttuurihankkeiden periaatteisiin kaupunkilaiskulttuurista ja ruohonjuuritason vaikuttamisesta kannattaa suhtautua varauksella. Helsinki WDC:n pääyhteistyökumppanit ovat suuria pörssiyhtiöitä, joilla on tekemistä kulttuurin kanssa sen kaupallisimmassa mielessä, mainostuksen ja myynnin edistämisen kautta.

Nykyisessä talousjärjestelmässä mainostuksen sekä visuaalisesti ns. oikeanlaisen ja taloudellisesti houkuttelevan kaupunkiympäristön

merkitys on suuri, mikä vaikuttaa julkisen tilan luonteeseen ja kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksiin. Rappiollisiksi leimatut taiteenlajit ja kulttuuritapahtumat siivotaan kaupunkitilasta samalla, kun niiden visuaalista ilmettä ja symboliikkaa käytetään myymään kaikkea vaatteista autoihin.

World Design Capital -hankkeen kohdalla kannattaa miettiä, mikä on kaupallisen designin ja kulttuurin suhde kaupunkilaisten omaehtoiseen julkisen tilan muokkaukseen ja kulttuuriin — milloin vaihtoehtokulttuuria tuetaan ja avoimia kulttuuritempauksia järjestetään taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi ennemmin kuin niiden itseisarvon vuoksi. Kuinka kaupunki voi kuulua asukkailleen, jos sen käytöstä ja ilmeestä päättää raha?

Viime vuonna Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Silloin tuotiin ilmi samoja ristiriitoja alakulttuuripääkaupunkihankkeen yhteydessä. ”Suhtaudumme varauksellisen kriittisesti uusliberalistiseen Euroopan kulttuuripääkaupunki-konseptiin (capital of culture = culture of capital). Huolenaiheemme on myös Kulttuuripääkaupunki 2011 - hankkeen ponnettomuus ja kyvyttömyys tehdä rohkeaa

“capital of culture

= culture

of capital”

30

kulttuuripolitiikkaa koskien Turun kaupungin harjoittamaa kulttuuriin kohdistuvaa ahdasmielisyyttä. Turun sivukirjastojen alasajo, taiteilijoiden ja ruohonjuurikulttuurin tila-ahdinko ja Taideakatemian rahoituksen jatkuva leikkaaminen ovat kulttuuripoliittisesti äärimmäisen tärkeitä asioita, joille Kulttuuripääkaupunki 2011 -hanke ei ole suostunut tekemään mitään vedoten kyvyttömyyteensä aiheiden suhteen. Jos kyseinen hanke ei pysty tarttumaan kaupunkilaisia koskettaviin aiheisiin, mikä sen funktio on?”

Kaupunkien tai valtion tukemia kaupallisiakin kulttuurihankkeita tulisi haastaa toimimaan aidosti ruohonjuuritason kulttuurin mahdollistamiseksi. Tähän on kuitenkin sisäänrakennettuna kysymys siitä, voiko autonominen kulttuuri koskaan mahtua kaupallisiin raameihin. Tarvitseeko sen edes yrittää?

Sen sijaan kaupunkitasolla päättäjät voidaan haastaa tekemään valintoja muutenkin, kuin taloudellisten intressien pohjalta. Suuria rahamääriä käytetään julkisuutta tuoviin ja tuottaviin hankkeisiin, mutta ovatko nämä ainoita kriteereitä joiden perusteella kulttuuria tulee tukea?

Helsingissä ajetaan kirjastoja ja nuorisotaloja alas resurssien puutteesta ja samalla suunnitellaan

Guggenheimia ja rahaa virtaa World Design Capitaliin. Kysymyksiä tärkeydestä tulisi esittää.

Kuka määrittelee kaupungissamme millaista kulttuuria täällä on?

LÄHTEET:Mikael Brunila, Kukka Ranta,

Eetu Viren; Muutaman töhryn tähden, into-kustannus, 2011

http://wdchelsinki2012.fihttp://www.turku2011.info

http://nollatoleranssi.info

“--voiko autonominen kulttuuri koskaan mahtua kaupallisi in raameihin--”

31

32

33

S A R J A K U V A :M A I J AS I I K I

P I J A T T AH E I N O N E N

K A R I T AR Y T I V A A R A

R A F A E LL I N N A N K O S K I

Tyhjä paperi? Sen nappaa eteensä aina, kun pitää kirjoittaa jotain muistiin; lääkäriaikoja, puhelinnumeroita, kauppalistoja, luentomuistiinpanoja. Sama koskee piirtämistä. Tyhjälle paperille voi esittää toiselle asioita mitä on vaikea sanoin kuvailla. Voi piirtää kartan, piirtää sen ihanan tyypin jonka kadulla näki, piirtää sen suunnitelman talosta mikä oman pään sisällä muotoutuu. Kynän ja ajatusten yhteistyöstä syntyy parhaita lopputuloksia.

Tyhmä paperi. Jos en saa ideoita, piirrän paperille vain jotain. Monesti korjausliikkeet ja sattumat paperilla voivat johtaa hyvään ideaan helpommin, kuin pään sisäinen prosessointi. Ja aina voi ottaa uuden vähemmän tyhmän paperin.

Tyhjä paperi on valkoinen. Yleensä.

Joskus siitä syntyy lennokki, tai viaton viesti vierustoverille. Sekin saattaa olla lennokasta.

Tyhjä paperi on mahdollisuus.

34

I/MMXII CARTE BLANCHE

PAPERI